Luomuspaja

Luomuspaja Luomuspaja tarjoaa kädentaito- ja elämyspalveluohjauksia maatilamiljöössä sekä luonnon rauhassa. Luomuspaja on kahden ystävän pitkäaikainen unelma.

Unelma kävi toteen kun palaset alkoivat loksahdella paikoilleen ja sopiva tila toiminnalle löytyi. Arvostamme käsillätekemisen taitoa, luovuutta, luontoa sekä ekologisuutta. Haluamme toiminnassamme kannustaa ihmisiä löytämään käsillä tekemisen ilon sekä luonnossa toimimisen riemun. Toimintapajamme on maatilan rauhassa, lähellä Turun keskustaa, hyvien bussiyhteyksien päässä. Tarjoamme erilaisia käd

entaito-ohjauksia (pajat, kurssit ja kerhot), lasten teemasyntymäpäiviä, yritysten tyky- ja virkistyspäiviä, polttareita, pikkujouluja, vauvakutsuja, hääaskartelu-iltamia ja erilaisia tapahtumia, lasten lomillakin järjestämme ohjattua toimintaa sekä tarjoamme ns. maatilapäiviä päiväkoti- ja koululaisryhmille. Lisäksi vuokraamme tilaa kokous- tai juhlatilaksi! Kauttamme saa myös ruokailut ja kahvituksen yhteistyökumppanimme kautta. Toinen paikkamme sijaitsee luonnon rauhassa Tortinmäessä, jossa hirsimökki ympäristöineen toimii loistavana paikkana virkistyspäiviin, polttareihin, pikkujouluihin tai vaikka syntymäpäivien viettoon. Meidän kautta on mahdollista vuokrata mökki, ohjattu ohjelma sekä tarjoilut. Ole rohkeasti yhteydessä ja järjestetään ikimuistoinen päivä! Vahvistettujen tilaisuuksien peruutusehdot:
Peruutus on maksuton 30 päivää ennen tilaisuuden ajankohtaa. Mikäli peruutus tapahtuu 29-15 päivää ennen tilaisuutta, perimme 25 % tarjouksen loppusummasta. Mikäli peruutus tapahtuu 14-7 päivää ennen tilaisuutta, perimme 50 % tarjouksen loppusummasta. Mikäli peruutus tapahtuu 6 päivää ennen tilaisuutta, tai tämän jälkeen, laskutamme tilaisuuden kokonaisuudessaan, vahvistetun tarjouksen mukaisesti. Nämä eivät koske niin sanottuja Force Majeure-tapauksia. Tämä käytäntö koskeen niin tilauksen tehnyttä asiakasta, kuin myös Luomuspajan yritystä. Mahdollisesta tilaisuuden siirtämisestä toiseen ajankohtaan sovitaan aina erikseen. Tilaisuuden osallistujamäärä tulee vahvistaa 7 päivää ennen tilaisuutta, jonka mukaan laskutus tapahtuu. Mikäli lopullinen osallistujamäärä nousee tästä, tai sovimme lisäpalveluista, nämä lisätään loppulaskuun. Pankkiyhteys: FI9343090010358547

Luomuspajalla on viime aikoina vietetty syntymäpäiviä, lakkiaiset, valmistujaiset ja tänäänkin 18v juhlat! Ihania vierai...
05/06/2026

Luomuspajalla on viime aikoina vietetty syntymäpäiviä, lakkiaiset, valmistujaiset ja tänäänkin 18v juhlat! Ihania vieraita on ollut ja mahtavia palautteita tullut!

Tänään maalataan kiviä 😍
27/05/2026

Tänään maalataan kiviä 😍

Huomenna maanantaina on hartsikorut kuivakukista-kurssi! Vielä ehdit ilmoittautua mukaan upeaan iltaan. Valittavana on v...
24/05/2026

Huomenna maanantaina on hartsikorut kuivakukista-kurssi! Vielä ehdit ilmoittautua mukaan upeaan iltaan. Valittavana on vaikka mitä hartsiin upotettavaksi ja saat varmasti uniikit korut itselle tai lahjaksi! Ilmoittaudu linkin kautta, löytyy biosta sekä nettisivuilta. Tavataan huomenna!

Päivän maalaussynttärit järjestetään tänään ulkona kun on niin mahtava keli 🌞
23/05/2026

Päivän maalaussynttärit järjestetään tänään ulkona kun on niin mahtava keli 🌞

Tiedättekö kuinka upea viikko minulla on ollutkaan? Maanantaina aamulla oli koululaisryhmän maatilapäivä, illalla avoin ...
22/05/2026

Tiedättekö kuinka upea viikko minulla on ollutkaan? Maanantaina aamulla oli koululaisryhmän maatilapäivä, illalla avoin paja saippuan ja saunatonttujen parissa. Tiistaina yksityisryhmän saippuapaja croissant-buffetin kera. Keskiviikkona taas oli koko päivän koulua, johon sisällytettiin mahtava kahden tekniikan korupaja. Eilen taas oli kahden kerroksen väkeä ja tyhyiltiin samanaikaisesti yläkerrassa hartsikorujen kanssa ja alhaalla saippuanvalmistuksen ja salaattibuffetin kera. Tänään vuorossa päiväkokous tarjoiluineen sekä lasikapussikorujen valmistuksen parissa. Tiedäpä sitten mistä meidät huomenna löytää 😉?
Kiitos tuhannesti kaikille, ketkä meidät ovat löytäneet ja luottopakilleni ❤️ Ilman teitä, ei olisi meitä.

Ensi viikolla on viimeinen tämän kauden avoin hartsikorupaja. Muutama mahtuu mukaan vielä. Ilmoittaudu linkin kautta!
22/05/2026

Ensi viikolla on viimeinen tämän kauden avoin hartsikorupaja. Muutama mahtuu mukaan vielä. Ilmoittaudu linkin kautta!

Olipa ihana aamu! Lähikoulun ekaluokkalaiset tulivat tutustumaan maatilan toimintoihin, pelattiin myös maatilabingoa, ja...
18/05/2026

Olipa ihana aamu! Lähikoulun ekaluokkalaiset tulivat tutustumaan maatilan toimintoihin, pelattiin myös maatilabingoa, jauhettiin tilan vehnästä jauhoa, ajettiin kauko-ohjattavilla traktoreilla ja hypittiin keppariesteitä! Kiitos visiitistä ❤️

Niin mahtavaa hulinaa ollut viime viikko, etten ole edes päivityksiä ehtinyt laittamaan! Tänään oli työporukalla tyhy-pä...
12/05/2026

Niin mahtavaa hulinaa ollut viime viikko, etten ole edes päivityksiä ehtinyt laittamaan! Tänään oli työporukalla tyhy-päivä ja se menikin näppärästi salaattibuffasta nauttien ja saippuaa valmistaen!

Laitetaanpas pitkästä aikaa sivuille arvonta! Luomuspaja on mukana  -tapahtumassa su 3.5. klo 12-17 ja minulla on ilo ar...
21/04/2026

Laitetaanpas pitkästä aikaa sivuille arvonta! Luomuspaja on mukana -tapahtumassa su 3.5. klo 12-17 ja minulla on ilo arpoa tapahtumaan KAKSI pääsylippua! Toinen pääsylippu arvotaan Facebookissa ja toinen Instagramissa. Toimi näin: ota sivu seurantaan ja kommentoi alle kenen kanssa lähtisit tapahtumaan! Tuplaa mahdollisuutesi ja kommentoi kummassakin tilissä. Kenellä ystävällä on juhlat tulossa? Meta ei tietystikään ole mukana arvonnassa. Arvonta suoritetaan pe 24.4. klo 20

Voi mikä ihana ilta! Paja täyttyi innokkaista koruntekijöistä ja jokainen sai varmasti täysin uniikit korut tehtyä! Näit...
15/04/2026

Voi mikä ihana ilta! Paja täyttyi innokkaista koruntekijöistä ja jokainen sai varmasti täysin uniikit korut tehtyä! Näitä lisää, eikö?! Kiitos osallistujille ja anUna 🌿 Kasvikoruja vuodesta 2020. täydellisille apukäsille!

Osoite

Paimalantie 38
Turku
20380

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Luomuspaja :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa