Virtaa Perheelle

Virtaa Perheelle Virtaa Perheelle-tapahtuman tarkoituksena on antaa virtaa arjen aherrukseen ja tuottaa jatkuvasti monipuolisempia palveluita lapsiperheille.

Tapahtuma on jokavuotinen. Virtaa Perheelle -tapahtuma on uudenlainen kaksi kertaa vuodessa järjestettävä tapahtuma lapsiperheille, missä useat eri toimijat antavat perheille mahdollisuuden kokeilla omilla pisteillään erilaisia aktiviteetteja. Tapahtuman ideana on, että perheet pääsevät yhdessä tekemään vapaasti erilaisia toiminnallisia aktiviteetteja ja saavat sitä kautta jaksamista arjen aherruk

seen. Virtaa Perheelle -tapahtuman tavoitteena on antaa jokaiselle perheelle mahdollisuus yhdessä tekemiseen monipuolisten toimintapisteiden kautta. Tavoitteena on, että tapahtumasta löytyy jokaiselle jotain mieleistä tekemistä. Ohjelmasta löytyy liikuntaa, kädentaitoja ja musiikkia sen mukaan miten eri toimijat innostuvat lähtemään mukaan tuottamaan ohjelmaa perheille. Innokkaat yhdistykset ja yritykset pääsevät mukaan tapahtumaan ilmoittautumalla osoitteeseen [email protected], tai soittamalla numeroon 045-3141676. Parkkipaikkoja löytyy parhaiten Koskikeskuksen alakerrasta ja Ratinan stadionin edessä olevilta paikoilta. Lisäksi Tampereen kaupungin liikennelaitoksen bussit kulkevat joka suunnasta helposti Koskikeskukselle.

Onnistuuko teidän ryhmänne estämään viruksen leviämisen ja pelastamaan Tampereen, Suomen, sekä koko maailman?🤯Asiakaspal...
20/01/2021

Onnistuuko teidän ryhmänne estämään viruksen leviämisen ja pelastamaan Tampereen, Suomen, sekä koko maailman?🤯

Asiakaspalautetta Terror Of Tampere etäpakopelistä:
"Pelissä oli sopivia arvoituksia, vaikka pelaajat eivät olleetkaan pelanneet pakopelejä aiemmin. Arvosana 4-5 tähteä."🤩

Uskallatteko kokeilla?😎
Hinnat alkaen 49e/peli. Koodilla GRR8TTRE -10% alennus listahinnoista, kun varaat 24.1.2021 mennessä.🎭

Nyt voitte pelata pakopelejä esimerkiksi omalta kotisohvalta käsin. Grr8t Sportsin tekemät Grr8t Escape etäpakopelit soveltuvat 1-10 hengen ryhmille 10-vuotiaista ylöspäin. Kuten paikanpäälläkin tehdyissä pakopelihuoneissa ryhmän tarkoituksena on ratkaista kaikki arvoitukset 60 minuutin a...

VARAA TURVALLINEN ETÄPAKOPELI PIKKUJOULUIHIN!Grr8t Sports on suunnitellut uuden etäpakopelin mitä voi pelata 1-10 henkil...
30/11/2020

VARAA TURVALLINEN ETÄPAKOPELI PIKKUJOULUIHIN!

Grr8t Sports on suunnitellut uuden etäpakopelin mitä voi pelata 1-10 henkilön ryhmissä! Myös englanniksi!

HUOM! Itsenäisyyspäivän viikon kunniaksi uusi Terror Of Tampere -etäpakopeli maksaa uusille varaajille vain 39 € (1-5 hlö) ja 89 € (5-10 hlö).
HUOM! Muista koodi: GSPAKO

Lue lisää ja varaa 6.12. mennessä:

Nyt voitte pelata pakopelejä esimerkiksi omalta kotisohvalta käsin. Grr8t Sportsin tekemät Grr8t Escape etäpakopelit soveltuu 1-10 hengen ryhmille ja kuten paikanpäällä tehdyissäkin pakopelihuoneissa ryhmän on tarkoitus ratkaista kaikki arvoitukset ja selvitä vapauteen 60 minuutin aikana. ...

Käy kuuntelemassa lisäinfoa ensi lauantain (15.2.) Elämysfestareista!
12/02/2020

Käy kuuntelemassa lisäinfoa ensi lauantain (15.2.) Elämysfestareista!

Haastattelussa Turkka Mäkinen

Mukana myös Virtaa Perheelle -tapahtumasta tuttuja aktiviteetteja :)
21/01/2020

Mukana myös Virtaa Perheelle -tapahtumasta tuttuja aktiviteetteja :)

Tampereen TähtiAreenalla tapahtuu, kun Elämysfestarit saapuu kaupunkiin ensimmäistä kertaa Grr8t Sportsin kymmenennen toimintavuoden kunniaksi! TähtiAreena täytetään erilaisilla sporttisilla elämysaktiviteeteilla kuten kuplafutis, jousipyssypeli, ilmalentopallo, sumopuvut ja m***a muuta. Va...

Osoite

Hatanpäänvaltatie 1
Tampere
33100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Virtaa Perheelle :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Virtaa Perheelle :lle:

Jaa