Vuonna 2015 perustettu joensuulainen rap-kollektiivi/ryhmittymä, jonka tarkoituksena nostaa joensuulainen räp ja paikalliset uudet artistit ihmisten kuultaville sekä mahdollistaa artisteitte huipputason biisin teko/studio apua edullisesti JnsS Crew on vuonna 2015 perustettu joensuulainen Räp kollektiivi/ryhmittymä, jonka tarkoituksena on nostaa joensuulainen räp ja nuoret uudet artistit ihmisten t
ietoisuuteen ja kuultaville. Toimintaamme kuuluu pääasiassa: tapahtumien järjestäminen, räppäreiden ja deejayden keikkamyynti, artistien auttaminen äänitys/tuotantohommissa & keikkailussa, musiikkivideot, kansitaiteet, promokuvat/kuvat, uusien kykyjen ja vanhojen konkareiden yleinen patistelu, sekä jeesaaminen, tavoitteena saada porukka tekemään työtä kollektiivisesti ja tiiviisti Joensuun skenen sisällä niin, että saadaan joensuulainen räp-musiikki vihdoinkin kansan tietoisuuteen sekä ihmisten kuultaville! Jäsenemme ovat julkaisseet 10 vuoden aikana hajanaisesti useita projekteja niin soolona, kuin omissa kimppaprojekteissaan sekä parin viime vuoden aikana näkyvyyttä on alkanut tulemaan roimasti myös freestyleringeissä! Työn alla on myös kesällä 2017 julkaistava JnssCrew Mixtape, jossa tullaan kuulemaan todella laaja kattaus biisejä, niin menneiltä vuosilta vanhemmilta konkareilta, kuin uudempaa settiä ja uusia nuoria lahjakkuuksia! Seuraa siis Crewn jäsenten uusia ja vanhoja prokkiksia linkeistä sivulta, ota meiningit haltuun ja supporttaa Joensuu räp kartalle! Lisäksi jossain vaiheessa vuonna 2017 toimitilojen löydyttyä JnssCrewn yläpuolelle tulee muodostumaan paikallinen uusi levymerkki, jonka alla nykyisillä kuin uusillakin artisteilla tulee olemaan mahdollisuus työskennellä. (Jnss Crewn artistit eivät ole mitenkään sitoutuneita tai sopiuksen alaisia)
Pyrimme joukolla ajamaan meille tärkeää asiaa ja musiikkiamme koko Suomen kuultaviin kovalla volyymillä!!!
***
2017 MEIDÄN VUOSI!